Historiikki

Terve!

***

2001-2005

Jukka Takalon ensimmäisen soololevyn muisteloita vuodelta 2005

Joskus vuonna 2000 oli selvää, ettei Aknestik jatka loputtomiin aktiivisesti keikkailevana ja levyttävänä ryhmänä. Samoihin aikoihin bändin suosio oli suurimmillaan, Hitit-kokoelma myi Aknestik-mittakaavassa valtavia määriä, levy viihtyi listoilla ja keikoilla oli hurmosta. Osa ryhmästä halusi kuitenkin vähentää keikkailua ja elää normaalia elämää kymmenen popin täyteisen vuoden jälkeen. Teini-iästä jatkunut ja kaveripohjalle perustuva bänditoiminta Aknestik-yhtyeessä saatettiin aktiiviuran suhteen päätökseen Raumanmeren juhannuskeikalla 2002. Bändiä ei haluttu jatkaa uudella miehityksellä, se ei olisi yksinkertaisesti sopinut toiminnan luonteeseen. Syksyllä 2002 julkaistiin Aknestikin Aikakirjat -dvd, jolla on yksissä kansissa koko bändin ura ja oikeastaan kaikki se mitä on itselläkin tähän mennessä tullut tehtyä, musaa ja musavideoita.

Aknestikin keikkatauoilla olimme tehneet akustisia keikkoja Aknestik-basisti Maako Härösen ja kiertuemanageri/apulaistuottaja Olli Linnan kanssa Duo Merten Kiharapäät nimellä 2000-2002 mm. Down by the Kemijoessa ja Tammerfestissä. Soitimme Aknestik- piiseistä versioita ja keikat tehtiin vahvasti Posies-duon hengessä eli keikat olivat monella tapaa koskettavan hulvattomia. Kun sitten Aknestikin Vedenpaisumus-kiertue loppui joulukuussa 2001 oli selvää että, alkaisin tehdä soololevyn materiaalia nimenomaan Maakon ja Linnan Ollin kanssa. (Vedenpaisumus-kiertue oli muuten mahtava ehkä juuri siksi että tiedossa oleva keikkailun lopettaminen vapautti voima varoja kaikilla rintamilla ja tyypit soitti kuin viimeistä päivää. Siitä enemmän Aknestik sivujen kiertuepäiväkirjaosiossa)


No, joka tapauksessa tammikuussa 2002 aloin tehdä lauluja soololevy mielessäni ja jo helmikuun lopulla tehdyllä demolla oli 15 uutta laulua. Menin Ouluun, jossa Maakon ja Ollin kanssa sovitettiin lauluja akustisin kitaroin ja etsittiin oikeata meininkiä. Ei ikinä naimisiin -kappale oli mukana jo noissa sessioissa. Kevään mittaan Ollin studiossa tehtiin lauluista bändiversiodemoja ja siinä sivussa joitain DMKP keikkoja. Kesäkuussa tehtiin Aknestikin kanssa hienot Down by the Laiturin ja Raumanmeren juhannuskeikat.

Heinä-elokuun vaihteessa treenattiin akustisesti Haapakosken Jounin mökillä Kiiminkijoen rannalla läpiyön ja Jouni otti promovalokuvia, joissa meikäläinen oiristelee Ricky Martinina koskessa. Elokuun lopussa tehtiin eka ja ainoaksi jäänyt keikka ensimmäisellä sähköisellä kokoonpanolla, joka kantoi kunniakkaasti nimeä jukka takalo & tamponi. Rummuissa oli Hirvelän Rane, bassossa Haapakosken Jouni, kitaroissa Maako ja Linnan Olli. 6-piisinen keikka heitettiin Oulussa Foxian alakerrassa Unicef hyväntekeväisyysillassa ja se onnistui ainakin siltä osin hyvin, että Haukiputaan vielä muakin suurempi poika eli jääkiekkoilija Iso-Lasse Pirjetä tuli kättelemään keikan päälle. Käskin lähettää äitille terveisiä. Äitinsä nimittäin opetti mulle lukiossa äidinkieltä ja on täten vastuussa mun kirjotusvirheistä.

Syyskuun alussa sovittiin levy-yhtiön kanssa että Ei ikinä naimisiin -piisistä tehdään single, Olli äänittää ja miksaa sen ja se julkaistaan joulukuussa. Toisin kuitenkin kävi. Eräänä syyskuun lopun iltana sain puhelimitse synkän viestin: Olli on menehtynyt äkillisesti sairauskohtaukseen. Asia oli liian iso tajuttavaksi, eikä siitä luultavasti toivu koskaan.

Tuleen ei auttanut kuitenkaan jäädä makaamaan, luultavasti pilven päältä olisi heitelty salamoilla, jos olisimme murheissamme lopettaneet soiton ja laulun. Marraskuussa kokoonnuimme Maakon, Haapakosken Jounin ja Tuuli Jartin kanssa soittelemaan akustisesti. Tuuli soitti viulua ja lauloi stemmaa, piisit saivat uusia ulottuvuuksia. Soitimme akustiset keikat Iik! -kauhuelokuvafestareilla, Oulun musavideofestivaalien pikkujoulussa ja nuorisokahvila Waldassa.

Talven tultua pidimme Maakon kanssa kahdestaan treenejä ja sovitimme piisejä, joita syntyi kokoajan lisää. Mietimme miten saisimme uudessa tilanteessa levyä tehtyä. Mikä olisi se oikea tie, kenen kanssa yhteistyö sujuisi, minkä verran saisimme levytysbudjettia levy-yhtiöstä. Vanha tuttu, Aknestik-levyjä tuottanut Janne Huotari päätti sitten kokeilla mitä saisi aikaan kanssamme Äänitehdas-studiolla. Niissä sessioissa alkoi syntyä Ei ikinä naimisiin -single. Samoihin aikoihin kysyimme Cartoon Tree laulajaa Huukia ja Lunatics/Russian Love rummuttajaa Moilu-viihdettä superkokoonpanoomme, joka tulisi valloittamaan maan.

Huhtikuussa 2003 treenasimme Maakon ja Huukin kanssa kolmisin ja kävimme soittamassa treenien päälle 3-piisisen keikan Helsingin Semifinalin Samettiklubilla. Toukokuussa single oli edennyt siihen pisteeseen että se alkoi kuulostaa niin hyvältä, siitä innostuttiin itse ja myös levy-yhtiössä. Single päätettiin julkaista jo kesäksi. Onneksi Haapakosken Jouni näppäsi vappuna kuvia niin saatiin singleen tehtyä myös kannet. Näytän kuulemma kuvassa Led Zeppelinin Robert Plantilta. No, tukkaa ei leikata ennen kuin pitkäsoitto on pihalla. Toukokuussa treenattiin Turussa Moilu-viihteen kämpillä moneen otteeseen ja tehtiin ensimmäinen “oikea” keikka Down Town baarissa. Bassoon ja stemmalauluun pestattiin Cartoon Tree- ja Jadecroon yhtyeiden Kanttu. Eli koko bändi on Suomen keskipisteen pohjoispuolelta kotoisin.
Ei ikinä naimisiin -singlet saapuivat lopulta Hollannista ja piisiä soitettiin radioissa paljon kesällä ja syksyllä 2003. Puolittain yllättäin soittoa tuli eniten Radio Suomessa ja vähemmän yllättäen Radio Suomipopissa. YleX päälliköt näkivät rallin liian mainstreamina heidän aalloilleen. Saattoi myös olla niin, että kun lauloin aknestik -otsikon alla olin enemmän rock YleX:n mielestä kuin omalla nimellä vonkuessani. Ulkomaisilla artisteilla ei musapäälliköitten silmissä tuommoisia ongelmia ole jos siirtyvät bändeistään soolourille. Ehkäpä Suomessa omalla nimellä esiintyessään joutuu imagollisesti väistämättä lähemmäs Reijo Taipaletta tai Markku Aroa mikä on kyllä minun mielestä pelkästään kunnia-asia.

Sinkkua siis soitettiin radiossa ja sitä myytiin kaupoista ulos n. 550 kappaletta mikä on hyvä määrä. Kappaleesta tuli tehtyä myös video Levyraatia varten. Kuvauksissa hajosi Landola, jolla olen säestänyt säveltäessäni kaikkia tekemiäni lauluja. Videossa Eloviina-poika matkusti pelloilta moottoriteille tukka liehuen. Ja taas saatiin kuulla Robert Plant vertauksia.

Kesällä 2003 tehtiin keikkoja matalalla profiililla silloin tällöin (turku, alavus, vesanto), ikäänkuin pyssyä viritellen ja homma toimi yllättävän mainioisti. Vanhan liiton Aknestik-fanit vaikuttivat olevan innoissaan uudesta materiaalista.

Toiminta tähtäsi koko ajan pitkäsoiton tekemiseen ja kesä-heinäkuussa pidettiin Sultan-studiolla kesäleiri, jolla lauluja treenattiin ja äänitettiin. Huotari raahasi paikalle vanhan liiton 8-raitaisen 1/2 tuuman nauhurin, jolla pohjia äänitettiin jo albumia ajatellen. Äänitykset ja sovitukset jatkuivat aamuyöhön saakka ja sauna jouduttiin sytyttämään monta kertaa illassa uusiksi, kun soittoa ei maltettu lopettaa.

Noista sessioista albumille asti kulkeutui ainoastaan Opeta mut puhumaan -rallin pohjat eli rummut ja basso. Niistä välittyykin nauhalle tarttunut hauska seventies-meininki. Demoista oli kuitenkin se hyöty että niiden kanssa saatoin ittekseni treenata autotallissa PA-täysillä laulaen ja soittaen, ikäänkuin bändin kanssa. Ulos homma kuullosti oikeilta treeneiltä.

Syksyllä teimme Tampere-Turku-Helsinki tournamentin. Tampereen telakalla lämppärinä oli Pokolle näyttökeikkaa tehnyt Jere & Universe, joka oli jo silloin valmiin kuuloinen esitys. Yhteisymmärrystä auttoi Jeren hieno akustinen Martin-kitara. Paikalle oli järjestänyt tapaamisen myös kannattajajoukkue, joka oli tutustunut toisiinsa niinkin hämmentävässä ympäristössä kuin aknestik-chatissa.

Joulukuinen Helsingin Semifinal-keikka oli muuten hyvä, paitsi lämppärinä ollut tyttöbändi Indica sai miksaajan ja piuhat sekaisin, joten meidän keikalla ei enää kuulunut oikein mitään lavalle eikä myöskään runsaslukuiselle ja vahvassa humalatilassa joulua odottavalle yleisölle. Hyvältä oltiin kuulemma silti näytetty, mistä kiitos valaisun.

Vuosi 2004 alkupuolella alkoi tuntua että materiaali olisi jo riittävän vahvaa kokonaista albumia varten. Tai olihan lauluja jo kolmen tavallisen levyn verran, mutta nyt olikin tarkoituksena tehdä mantereita liikuttava mestariteos. Maako kävi sitten puhuttelemassa omaan tyyliinsä hämäläisiä levypomoja Tampereella ja niin maaliskuussa mentiin taas Äänitehtaalle Huotarin Janne hoiviin tekemään kahta laulua. Yks Tarja ja Taistelevat metsot tehtiin valmiiksi käymään kilvoittelua seuraavan sinkun tittelistä. Molemmat onnistuivat mainiosti. Levy-yhtiössä, syvällä hämeessä, ankarasti pohtivat kumpi ralli laitettaisiin sinkkulle. Kansakunta jakaantui kahteen leiriin. Molemmissa lauluissa oli terävät kulmansa, joten niistä ei ollut odotettavissa ainakaan mitään helppoja hittejä. Taistelevat metsot oli jo voittamassa kisaa, mutta viimeisenä iltana ennen masterointia tulikin tieto, että Yks Tarja olisi sinkku. Piti mennä samantien ulos äänittämään introon vielä lisää kevään ääniä aitoa syvyyttä lisäämään.

Yks Tarja ei soinut mitenkään raisusti radioissa. Erään ison formaattiradion musapäällikkö oli kovasti pitänyt Tarjan soundista, mutta sanat olivat olleet liian raadolliset kanavan musiikkivirtaan.

Taistelevat metsot sen sijaan sai Markus Selinin innostumaan (kysyykää tarkemmin freudilta), joten sitten Vares-elokuvassa ja sountrack-levyllä kuullaan Metsoja.

Keikkoja tehtiin kesällä pari: Jyväskylässä Yläkaupungin Yö -tapahtumassa legendaarisessa Ilokivessä oli mainio keikka, sitä ennen soitettiin lämmittelykeikka akustisesti jossain pubissa. Elokuussa soitettiin oikein festarikeikka Oulun Ainolan puistossa Rotos-Rockissa. Paikalla ollut Aknestik kitaristi Kai Latvalehto videoi keikan ja kommenttiraidalta kuuluukin mm. “nyt toimii, kuullostaa ihan bon jovilta!”.

Itseasiassa kaikki tähänastiset keikat on taltioitu videolle. Siinäpä vasta materiaalia kun dvd:tä kenties joskus kasataan.

Näihin aikoihin, kesällä 2004, päätin että on astuttava puikkoihin itse, täytyy hallita koko musiikintekoprosessi alusta loppuun, jotta voisi luoda laulujen lisäksi vielä sen haluamansa soundin. Kokemukset musiikkivideoiden saralta kannustivat omatoimisuuteen. Aikaa olisi enemmän oman kevyen studiolaitteiston kanssa; rauhassa työskennellen pääsisin syvemmälle sinne jonnekin.

Ostin omenakantisen MacIntosh tietokoneen, Pro Toolsin sekä muita studiovermeitä n. 4000 tuhannella eurolla ja kesäkuun alussa 2004 alettiin äänittää loppuja ralleja levylle. Aluksi äänittely oli hyvin vapaamuotoista, puolittaista harjoittelua. Kun hommat alkoivat kohtuudella onnistua, uskallus kasvoi ja päätin äänittää ja tuottaa levyn itse. Tässä päätöksessä oli tukena myös arvoisa Janne Huotari joka lupasi miksauksen lisäksi toimia teknisen back up:ina mikäli kävisi niin etteivät koneet toimi tai taidot riitä.

Asiat etenivät syksyn 2004 mittaan siten että pitkäsoiton äänitysten viimeinen rusaus sijoittui tammikuu-helmikuulle 2005 Sultan studiolle omassa komennossa ja maalis- sekä huhtikuu menivät miksauksiin ja muuhun viimeistelysäätöön Äänitehtaalla Helsingissä. Arkipäivät väänsin itsekseni ja muissa töissä kuleksivat soittajat tulivat sitten viikonloppuisin hiomaan osuuksiaan.

Kevät 2005 menikin pääsiäiseen saakka ilman yhtäkään vapaapäivää, edes krapulaa ei voinut hankkia, koska äänitin soittoja kaiket päivät itse.

Lauantai-iltaisen saunassa käynnin ajan soittajat joutuivat äänittämään itse tai hiomaan kuvioitaan. Yhtenä lauantaina Maakolta tiedustelin, josko hän voisi soittaa slidekitaraa ja keksiä jotain Jos annat kesä-ralliin. Panin vehkeet kohilleen, lähdin saunaan ja Maako alkoi vinguttaa putkea. Kun palasin saunasta, Maako parkaisi: “Äänitä jo!”. Hieno slidekuvio äänitettiin siltä istumalta. Maako oli keksinyt kuvion heti minun saunaan mentyä ja koska pelkäsi unohtavansa sen, hän oli joutunut hinkkaamaan kuviota koko saunareissun ajan ettei se unohtuisi ja menisi “hukkaan”.

Albumi masteroitiin lopulliseen asuunsa Chartmakersilla mainion lacostepaitaisen Svante Forsbäckin johdolla, ja niiden pihalla seisoi aina jänis, mutta sitten he muuttivat pois.

 

Tähän pitäisi kirjoittaa mitä on tapahtunut vuoden 2005 jälkeen. Aika paljon. Levy-yhtiö on vaihtunut, keikkamyyjä on vaihtunut, bändi on hävinnyt ja soittokaverit on vaihtuneet. Tuottaja on vaihtunut. Kotipaikka on vaihtunut. Auto on vaihtunut. Laulutkin on muuttuneet, vaikka samojahan ne lopulta silti on. Nettisivujen ulkoasukin on muuttunut. No niin, sukelletaanpa menneisyyteen..

2005-2008

Nimikkoalbumi Jukka Takalo ilmestyi sitten elokuussa (vai oliko se syyskuussa ) 2005. Jonkinlaista listamenestystäkin tuli, muttei mitään jättimäistähirmusukseeta että olis häiriöksi asti ollut.

Bändin kanssa tehtiin keikkoja syksyn mittaan Helsingin ja Oulun välillä. Ylivieskassakin muistan käyneeni. Oulun 45 Specialissa oli outoa käydä keikalla kuin vieraassa kaupungissa.  Keikat olivat hyviä, mutta vähitellen alkoi himottaa pitkäaikainen unelma soolokeikoista. Olin tuossa vaiheessa ollut puolet elämästä bändissä, enkä ollut koskaan tehnyt soolokeikkoja. Keikka-Korhoselle asiasta mainittuani sain sitten tuta ihan kunnolla, Korhonen oli järjestänyt heti alkutalveen kymmeniä sooloretkiä.

Total Solo Experience Tour

Sooloilu oli hauskaa, pisti vaan kamat farmariautoon ja ittekseen sai ajella pitkin kyliä ilman että kukaan kyytiläisistä oli rapulainen tai rahaton. Keikkapaikoilla riemu piti repiä yleisöstä ja soittamisesta, muutenkin tuli opeteltua olemaan keikoilla enempi ihan selvästä päästä kuin koskaan bändikeikoilla.  Tätä vaati myös oikea, kitaran rytmitykseen pyhitetty komppikäsi, joka vaati toimiakseen täyden terävyyden ja tarkkaavaisuuden tilan. Muuten kappaleiden tahtiin olisi vaikea tanssia (akustinen kitara+laulu=tanssit). Niinpä aloitin kiertueen nimeltä Total Solo Experience Tour.

Keväällä 2006 albumilta irtosi singleksi vielä keikkasuosikiksi noussut Taistelevat metsot -kappale, joka tuli tunnetuksi myös Vares -elokuvassa. Aknestikilta ilmestyi Sata vuotta kaivossa -niminen kokoelmalevy.  Olin opetellut soittamaan keikkoja varten vanhoja akne-ralleja. Oli kasvattavaa tutkimusmatkailla ja opetella soittamaan akustisella kitaralla omia lauluja, joita oli edellisen kerran soittanut säveltäessään niitä. Onneksi Veke oli laittanut soinnut nettiin. Kesän tullen palasin 6-vuotiselta pääkaupunkiseuturetkeltä Suomen navan paikkeille, pohjoiseen paratiisiin, Martinniemen sivukylälle, Haukiputtaalle. Keikkamatkat pitenivät, mutta niin myös taivaan kaari Perämerellä. Jo Helsingissä aloitetut Yksinäisten illat -klubit jatkuivat Turun DBTL-festareiden klubina etäisyyksien yli.

Tenttutietä Tupsulaan

Syksyllä 2006 aloin miettiä uusia lauluja. Haukiputaalla baarissa käydessä vanha pelikaveri Härski sanoi että mikset tekisi lauluja oikeista asioista ja meistä, oikeista ihmisistä. Olin miettinyt itsekin samaa. Muutenkin kotiseudulle palanneella tuntui siltä että paikallisiin asioihin pitää vaikuttaa, toisin kuin pääkaupunkiseudulla, missä yhteiskunta ja päätöksen teko ei tuntunut kuuluvan niinkään minulle. Yleisönosastoille ja keskustelupalstoille kirjoittamisen sijaan aloin tehdä lauluja asioista jotka vaivasivat paikallisessa meiningissä, johon olivat päässeet rahan- ja grynderien kätyrit iskemään. Ensimmäisten kotiseutulaulujen joukossa oli albumille asti lopulta päätynyt Tenttutietä Tupsulaan, jonka hahmoilla on samannimiset esikuvansa todellisuudessa. Tenttutie kulkee Jokelantien nimellä Kiiminkijoen eteläpuolta kylän läpi ja tien varrella on myös Tupsula, neljän rivitalon kompleksi, jonka kalsaritehdas Hyvon rakennutti 1970-luvulla nuorille ompelijattarille, jotka saapuivat taajamaan paremman elämän toivossa ja tanssivat viikonloppuisin itsensä ja Martinniemen sahan äijät hurmokseen ravintola Samantassa.

Martinniemi

Samoihin aikoihin heräsi uudestaan kiistely Martinniemen Kurtinhaudan rantametsästä, joka sijaitsee aivan kouluaikojeni kotitalon välittömässä läheisyydessä. Annetaanko Perämeren horisonttiin Kiiminkijoen suulla kurkottava metsä gryndereille, vai ihmisille? Olin tehnyt ensimmäisen säkeistön tehtaan ympärille syntyneen pikkukylän kylänraitista jo muutamaa vuotta aiemmin ja olin soitellut sitä Maakon kanssa. Nyt kappale alkoi säkenöidä uuteen suuntaan. Kemijärvellä suljettiin tehdas ja tehtaiden sulkemisten ketju ulkomaisten osakkeenomistajien edun nimissä jatkui aaltona ympäri maata. Martinniemessä sama oli tapahtunut parikymmentä vuotta aiemmin. Silti kylä oli noussut siitä, mutta nyt rantametsän vieminen tuntui kuin viimeinenkin matto vietäisiin jalkojen alta. Nämä tuntemukset sitten tiivistyivät Martinniemi-kappaleessa, josta tein sitten kaksikin musiikkivideota, jotka olivat osaltaan vaikuttamassa siihen että Kurtinhaudan rantametsän kaavoitus pysäytettiin kunnanvaltuuston päätöksellä.

Viina Amore

Hieman tätä aikaisemmin, syksyllä 2007 aloin miettiä kuinka saisin lauluni äänitettyä ja levytettyä. Mietin kylmän rauhallisesti että ketkä olisivat oulunseudun lahjakkaimpia muusikoita ja tuottajia. Etelään en lähtisi levyä tekemään, olihan minulla kuitenkin omalla ranchillakin levynteon mahdollistava kalusto. Silti tuntui että halusin uutta meininkiä, enkä halunnut tällä kertaa tuottaa levyä itse, vaan saada apua näkemyksellisiltä kavereilta. Tähän tarkoitukseen löytyivät Morley-yhtyeessä ja Pentti Amore ja Montana Moon -yhtyeissä vaikuttaneet Viina-Jake ja Pentti Amore. Yhteistyö aloitettiin suoraan studiosessioilla ja ajatuksena oli että katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Äijät touhusivat Tonebox-studiolla levyä mm. Lissut -duolle, joten sielläpä sitten paria biisiä paukuteltiin hartaasti yhteistä säveltä etsien. Mainio lauluntekijä Lotta Jääskelä kävi laulamassa stemmoja ja alkoi tuntua että eiköhän sitä näitten kanssa voisi touhuta, vaikka Viina-Jake iiläinen onkin.

Kun sitten Poko Rekordsin a&r -hahmo Jouni ”Tami” Tamminen innostui Martinniemi-kappaleesta, päätin että Pentti Amore saisi tuottaa biisin ja se äänitetään Morley-kaksikon perustamalla Wolfbeat- studiolla eli käytännössä Pyrinnön urheiluhallin kellarissa Oulussa.

Be Sociable, Share!

3 Responses to Historiikki

  1. maiju hakala says:

    Hei, hauska lukea sinun menneisyyden tapahtumista. Noita videoita on sitten vanhempana hauska katsella ja muistella! toivottavasti vielä tänäkin päivänä väännät uusia biisejä 🙂

  2. Jussi says:

    No hitto!

    Löysin vahingossa jäbän “Ei koskaan naimisiin”-biisin joutubeb ihmeellisestä maailmasta. Tempasi itelle (anteeksi Riihimäkeläinen murre) samantyylistä musaa diggaavana/soittavana ihan tän hetken TOP ykköseen!

    LIPPU KORKEELLE!

  3. Moi Jukka,

    et varmaan muista minua Puokkarin ajoiltasi?

    Tarvin Kain sähköpostiosoitteen, voitko heittää sen?

    -Janne

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *