Muinaisia lauluja, unohtumattomia takapuolia!

Parin viikon päästä julkaistaan latinkikaupoissa Aknestik -nuo merten kiharapäät -yhtyeen b-puoli ja harvinaisuuskokoelman “Unohtumattomat takapuolet 1 & 2″ ensimmäinen osa, jossa on lauluja vuosilt 1990-1996. Tunnistatko kappaleet? Ei ihme, osa näistä lauluista ei ole ollut saatavilla vuosiin ja silloinkin vain 7 ” vinyylisinglen toisella puolen. Äläkääkäpä unohtako Aknestikin ja Takalon yhteisristeilyä Tammerfestissa to 14.7. Sinne on kuuleman mukaan muutama lippu vielä jäljellä.

600 000 homoa nauttii armonpullia

Kansallisen identiteetin merkkiteos “Jokainen on vähän homo” -musiikkivideo on saavuttanut 600 000 katsojan rajapyykin youtubessa. Tästä villiintyneenä koko Vastarannan laulut -albumi on kuunneltavissa nyt myös Spotify-palvelussa.

Eikä siinä vielä kaikki: albumilta löytyi laulu, jossa ei ole yhtään yksittäistä vessasanaa, jonka vuoksi laulua ei voisi soittaa radiossa. Armonpulla -promosinkku on lähtenyt radioihin tällä viikolla, joten sitä voipi toivoa radioasemilta. Kappalehan on rakennettu sikäli nerokkaasti että se kertoo miesten tunteista, eikä mistään epätoivoisesta seksin ruinaamisesta.

Kesän keikat julki nyt!

Vastarannalla lauluja lauletaan ensi kesänä joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Erinäisten soolo- ja bändikeikkojen lisäksi isännöin Yksinäisten illat -sooloklubeja ensi kesänä Turun DBTL:ssä, Oulun Rauhalan Pation teatteriravintola Naurava Kulkurissa ja Tammerfestin Ms Tammerkoskilaivalla.

Vastarannan orkesterin kanssa Takalo nousee lavalle mm. Raahe Festivalilla ja Oulun Qstockissa.

Ensi kesän loma- ja maisemareittisi (ja keikat) löydät klikkaamalla TÄSTÄ.

Luurangot ja muumiot tulevat kaapista 14. heinäkuuta!

Nyt se tulee! Odotettu faniristeily niille (teille), jotka ovat viettäneet sata vuotta kaivossa vedenpaisumuksen jälkeen miljoonaa tähteä tuijottaen loppuelämää peläten jokapäivä yölaulua kesällä menemättä nukkumaan. Tarjolla pottuja, naisia ja hittipiisejä ja Ying Yang Ping Pong.
Tämä on myös ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Jukan menneisyyteen ennen Vastarannan lauluja. Silloinhan oli se Anes.. Agnets.. Aknestik. Niillähän oli se Suomipoppia…Pihtiputtaalla..
Ja järvihän on Pyhäjärvi, lähtösatama Tampereen Laukontori ja atmosfäärinä Tammerfest!

Liput Lippupalvelusta tai R-kioskeilta kautta maan pe 15.4. klo 9.00!  Kannattaa hankkia pikapuoliin, Ms Tammerkoski ei ole mikään Titanic tai Kursk.

TO 14.7. Laiva on suomirokkia puolillaan!

19.00 ankkurit ylös
19.15 Jukka Takalo
20.00 Aknestik power-trio (Latvalehto, Rautalin, Takalo)
21.00 Hera Rautalin & ystävät
22.00 maihinnousu

Kikkare horisontissa

Eksoottinen risteily saaristokeikalle Perämerelle la 9.4. Lähtö Oulunsalon lauttasatamasta klo 19.30. Intiimi hititys Cafe Bar Haiku klo 21.30. Paluu mantereelle Hailuodon lauttarannasta klo 24.00.

Sitä ennen pilikille Vastarannan kansimaisemiin Iihin, jonka horisonttiin, Simon Karsikkoon, onkin ilmestynyt jokin kikkare…

Kesän keikkoja ja muuta tuodaan tietoisuuteen lähitulevaisuudessa!